Legal Alert – Kaivosvero käyttöön Suomessa vuonna 2023

Pääministeri Sanna Marinin hallitus päätti uuden kaivosveron käyttöönotosta vuoden 2022 talousarvioesityksen yhteydessä.

Hallituksen päätöksen mukaisesti kaivosvero otetaan käyttöön vuonna 2023 kaivostoiminnan sähköveron korotuksen sijaan.

Kaivosveron tavoiteltu verotuotto on 25 miljoonaa euroa vuodessa, josta 60 prosenttia ohjataan kaivosten sijaintikunnille ja 40 prosenttia valtiolle.

Kaivosvero voi valtioneuvoston 28.5.2021 valmistuneen TEAS-hankkeen mukaan perustua louhitun malmin tai mineraalin määrään, malmin tai mineraalin arvoon, kirjanpidon/verotuksen voittoon tai kaivostoiminnan puhtaaseen voittoon. Muita mahdollisia malleja on esimerkiksi rikasteesta saatuun nettotuloon perustuva malli. Lopullisesta mallista päätetään valmistelun kuluessa.

Talousarvion pöytäkirjamerkinnän mukaisesti kaivosveron uudistamisen rinnalla uudistetaan kaivoslakia sovitun aikataulun mukaisesti talousvaliokunnan lausumat huomioon ottaen.

Tämänhetkisen aikataulun mukaan hallituksen esitys laiksi kaivoslain uudistamisesta on tarkoitus antaa eduskunnalle vielä tämän vuoden aikana.

Seuraamme kaivosveron ja kaivoslain valmistelujen vaiheita ja pidämme teidät ajan tasalla merkittävimmistä muutoksista.

Annamme mielellämme lisätietoa kaivosverosta sekä kaivoslainuudistamishankkeesta.

Panu Skogström

Asianajaja, osakas

Yhteystiedot

+358 50 5911 093

panu.skogstrom@kalliolaw.fi

 

Niklas Vartiainen

Asianajaja

Yhteystiedot

+358 50 5911 089

niklas.vartiainen@kalliolaw.fi