Uusi Junior Trainee Riku-Matti Peltomaa liittyy Kalliolaw’n tiimiin

Ensimmäiset viikot Kalliolaw’lla – Tutustu uuteen harjoittelijaamme!

Uuden työn aloittamiseen liittyy kaikenlaista: uudet paikat, uudet softat ja ennen kaikkea uudet ihmiset. Jututimme uutta junior trainee Riku-Matti Peltomaata, ja kyselimme ensimmäisten työviikkojen kuulumiset.

Miten ensimmäiset viikkosi ovat sujuneet?

Aivan ensiluokkaisesti. Sanoisin että olen suorastaan nautiskellut, vaikka tunnelma on ollut toisinaan hämmentynytkin kaiken maailman sähköpostilistojen ja Word-formatoinnin ongelmien kanssa. Tiedonhakutaitoja se sellaisenkin ratkominen kehittää.

Mikä on yllättänyt sinut eniten?

Monet eteen tulevista asioista ovat käytännössä samoja kuin yliopistolla opinnoissani eteen tulevat probleemat – dokumenttien selaamista, lähteiden etsimistä, ohjelmistojen kanssa taistelemista – joten sanoisin yllättävää olevan että tästä maksetaan, kun yliopistolla sen joutuu tekemään ilmaiseksi. Käytännön oppimisen määrä on työelämässä vieläpä tietysti aivan toista luokkaa.

Mistä olet nauttinut eniten tähän mennessä?

Valehtelisin jos sanoisin jotain muuta kuin toimiston kesämatka, mutta vahvaksi kakkoseksi tulevat kaikki ne tilaisuudet, joissa olen kaikessa rauhassa päässyt omassa toimistossani syvällisesti perehtymään johonkin tiettyyn asiaan. Vastaavanlainen kokemus on oikiksen kirjatentti-putkimallissa ja opiskelijayksiössä muutoin aika harvinainen.

Mikä on ollut ensimmäisten viikkojen suurin oppimiskokemus?

Sähköpostin lähettämistä tai nopeaa soittoa ei aidosti tarvitse jännittää eikä varsinkaan kannata jätättää, jos jokin asia tarvitsee selvennystä. Sanoisin, että jo tässä vaiheessa minulle on kehittynyt kohtalainen vaisto sille, mitä voin selvittää itse ja toisaalta missä asioissa täytyy konsultoida jotakuta muuta.

Mitä odotat eniten tulevalta?

Lyhyellä tähtäimellä ehkä sitä, että olen täysin ajan tasalla kaikesta mitä toimistossamme tapahtuu, sillä toimeksiantomme ovat varsin mielenkiintoisia. Pitkällä tähtäimellä ehkä kesää.

Kahvi, tee vai energiajuoma?

Työsuhde-etuna kahvikoneen käyttöoikeus on kyllä aika lyömätön. Kokkaan toimiston koneella kyllä paremmat kahvit kuin jossain Espresso Housessa.

Ja lopuksi – kolme sanaa kuvaamaan ensimmäisiä viikkojasi Kalliolaw’lla?

Hmm… miten olisi ’aika rientää kun-on-hauskaa’?

Olemme iloisia saadessamme Riku-Matin osaksi tiimiämme ja odotamme innolla, että pääsemme tukemaan häntä tällä uudella ja innostavalla matkalla, tutustumaan hänen vahvuuksiinsa sekä seuraamaan hänen kasvuaan ja kehittymistään uudessa roolissaan.

Viimeisimmät uutiset